Jazzkupla rantautuu Korppooseen

Kevään eduskuntavaalien jälkeen keskusteltiin siitä, elääkö osa, tai peräti kaikki, meistä kuplassa. Helsingin hipsterikupla oli ehkä eniten esillä keskusteluissa. Sitten kirjoitettiin oopperakuplasta, kirjallisuuskuplasta, taiteilijakuplasta jne. Me täällä maaseutukuplassa olemme jälleen olleet työn tohinassa ja toivotamme teidät jazzkuplassa olijat nyt hyppäämään jazzmuusikkokuplaan muutamaksi päiväksi! Korpo Sea Jazz on ehkä maan ainoa festivaali, jossa näin yksiselitteisesti voi kokea, että jakaa ”kuplan” esiintyjien kanssa. Meidän on verraten helppo pitää festivaali kodikkaana ja järjestää läheinen yhteys yleisön ja muusikoiden välille. Faktaa on se, että meidän olisi hyvin vaikea järjestää koko homma millään muulla tavalla. Konserttitilamme eivät ole mitään varsinaisia konserttisaleja, joissa esiintyjillä olisi omat backstage-tilansa. Siten esiintyjien ja yleisön on seurusteltava ja syötävä yhdessä ja joskus jakaa taksi konsertin jälkeiseen majoitukseen. Näin meidän on jatkettava ja näin me haluamme jatkaa.

Ajat muuttuvat ja niin on myös Korpo Sea Jazz muuttunut. Noin 6–7 vuoden aikana festivaalimme on käsittänyt noin 20 vuotuista tapahtumaa. Kaikki hoidetaan ja järjestetään vapaaehtoisella työvoimalla, kuten on tehty aina festivaalin alkuajoista asti. Hallitus ei enää ole niin Korppoo-keskeinen kuin aiemmin. Nykyään kaksi hallituksen jäsentä on korppoolaisia, yksi asuu Nauvossa, yksi Paraisilla ja yksi Helsingissä. Varajäsenistä kaksi asuu Helsingissä, yksi Turussa ja yksi Paraisilla. Kaikilla näillä on kuitenkin vahvat siteet Korppooseen. Festivaalin aikana näiden yllä mainittujen lisäksi on noin 10 henkilön ryhmä, joka auttaa käytännön töiden parissa. Otamme mielellämme vastaan lisää vapaaehtoisia festivaalin talkootyöhön, mutta toivomme tietysti myös, että konserttiyleisön joukosta löytyisi henkilöitä, jotka haluavat olla mukana yhdistyksen hallituksessa, jolloin he saavat mahdollisuuden myötävaikuttaa festivaalin kehitykseen ja jopa sen musikaaliseen suuntautumiseen.

Minulle on ollut ilo saada tutustua paremmin Mikko Innaseen. Haluan tässä esittää omat ja yhdistyksen kiitokset Mikolle, joka otti vastaan kesän festivaalin taiteellisen vastuun. Tapasimme syksyllä 2014 kaksi kertaa Helsingissä, mutta muutoin ohjelma on muotoutunut 280 sähköpostiviestin ja 100 puhelinkeskustelun välityksellä. Ohjelma oli valmiina aikaisin ja se voitiin antaa osallistujille jo tammikuussa. Yleisölle ohjelma julkaistiin kotisivuillamme www.korpojazz.fi helmikuussa.

Meillä on edessämme jännittävä ja monipuolinen sekä yllätyksellinen festivaali!

Tervetuloa mukaan jakamaan kuplaa meidän kanssamme!

Bosse Mellberg
Korpo Jazz rf
Puheenjohtaja

Taiteellinen johtaja Mikko Innanen: ”Eläköön Korpo Sea Jazz”!

Arvoisa festivaalivieras, talkoolainen, esiintyjä, henkilökunnan edustaja, satunnainen lukija, hyvän sään haltija tai joku muu,

Tervetuloa nauttimaan monipuolisesta suomalaisesta jazzista merellisissä maisemissa!

Vähän taustaa:

“Historialtaan Korppoo on vanha keskiaikainen kirkkopitäjä, joka mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1384.” Wikipedia

“Korppoo Sea Jazzin juhla-ajankohdan määrittämisessä on vaikeutensa mutta…

…aloitimme kesällä v. 1989 Korppoo-jazzaamiset…” Kurt-Erik Långbacka

“I created jazz in 1902, not W.C.Handy.” Jelly Roll Morton

“Suomalaisen jazzmusiikin synty tapahtui kesällä 1926, jolloin Oopperakellarin johtaja K.E. Jonsson palkkasi höyrylaiva Andanian orkesterin kesäksi Ylä-Oprikseen.”

Suomen PerinneJazz ry

Korpo Sea Jazzin ohjelmassa ei tänä vuonna ole varsinaisesti mitään teemaa ellei nyt jazzmusiikkia sinänsä lasketa sellaiseksi. Nykyäänhän se, että jonkun tapahtuman nimessä on jazz ei välttämättä takaa sitä, että ohjelmassa olisi jazzia.

Mutta Korppoossa on.

Vähän yli 100-vuotias jazzmusiikki elää edelleen vahvaa luomiskautta. Sen perimmäisestä olemuksesta on kautta historian kiistelty ja kiistellään edelleen, ja ehkä siinä jazzin monitulkintaisuudessa piileekin sen elinvoiman salaisuus. Jazzista on kehittynyt jotain hyvin vaikeasti määriteltävää ja lokeroitavaa: jazz on kaikkea, mutta kaikki ei ole jazzia. Yhdelle jazz hahmottuu tyylin, toiselle asenteen ja kolmannelle sen luoman tunnelman ja siihen liitettyjen sosiaalisten viitekehysten kautta. Jazzia rakastetaan ja vihataan samanlaisella intohimolla. Jazzilla on myyty kaikkea deodorantista autoihin ja grillimakkaraan; se on ollut joillekin edistyksen, rappion, vapauden tai taantumuksen symboli. Siihen tiivistyy mielenkiintoisella tavalla herkkyys ja raivo, henkisyys ja ruumiillisuus, sanalla sanoen inhimillisyys.

Festivaalin kiehtovat esiintymistilat innoittivat ohjelman suunnittelussa erilaisin mielleyhtymin ja ajatusleikein. Suurin osa kokoonpanoista on akustisia ja jos konserttia ei pystytä toteuttamaan täysin akustisesti, tapahtuman luottoäänimiehet Mauri Marin ja Maukka Siirala huolehtivat siitä, että musiikki välittyy mahdollisimman totuudenmukaisena kuulijalle saakka.

Esiintyjinä on joukko kotimaisia suosikkimuusikoitani. (Toivottavasti myös Sinun suosikkejasi tämän festivaalin jälkeen.) Ikäjakauma 25-79 taannee sen, että soittajat eivät ole ihan yhdestä puusta veistettyjä taustoiltaan ja lähtökohdiltaan. Konserteissa kuullaan ainakin esiintyjien omia sävellyksiä, vapaata improvisointia, jazzin pioneerin Ferd “Jelly Roll” Mortonin sävellyksiä ja jazzstandardeja. Lisäksi jami-illoissa soitettavat kappaleet sovitaan paikan päällä kuten asiaan kuuluu.

Kiitos, Bosse, luottamuksesta! On ollut ilo suunnitella festivaaliohjelmaa kanssasi ja sitä kautta jakaa ajatuksia musiikista ja vähän muustakin. Festivaalin hyvä ja ansaittu maine herättää luottamusta esiintyjissä ja yleisössä ja toivottavasti näin on vielä tämän vuoden jälkeenkin. Monia hienoja muusikoita ja yhtyeitä jäi valitettavasti ohjelman ulkopuolelle, mutta eiköhän näillekin vielä joskus tarjoudu mahdollisuus päästä Korpo Sea Jazziin esiintymään.

Kauan eläköön Korpo Sea Jazz!

Mikko Innanen
Korpo Sea Jazz 2015
Taiteellinen johtaja