Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2014

Kevättä rinnassa!

Lumeton maa ja talvikelin puuttuminen aiheuttaa minussa harhan että kesä olisi jo odottamassa kulman takana. Katse kalenteriin oikaisee minut, eletään vasta helmikuun keskivaihetta. Mutta me olemme valmiit! Korpo Sea Jazz 2014 voitaisiin järjestää jo maalliskuussa! Kesän festivaalin taiteellinen johtaja, Riitta Paakki, on ahkeroinut ja ohjelmarunko oli valmis jo alkusyksystä 2013. Sen jälkeen on tehty ainoastaan hienosäätöä. Yhdistyksen jäsenet saivat ohjelman jo tammikuussa ja nyt helmikuussa se voidaan julkaista kotisivuillamme.

Mitä tulee konserttipaikkojen valintaan ja aikatauluun seuraamme pitkälti kesän 2013 runkoa. Tulevana kesänä paalamme Rumar Strandiin, emme kuitenkaan keskiviikolle kuten pitkään oli vaan perjantaille. Konsertin jälkeen ilta jatkuu jameilla.

Kuten aikaisemmin ovat kaikki konsertit ja jamit ohjelmassa merkattu kirjaimella. Ennakkotilausten helpottamiseksi ovat ”kirjaimen” saaneet myös ne kaksi buffétarjoilua jotka ovat mukana ohjelmassa.

Toivomme että ohjelma tuntuu mielenkiintoiselta ja että löydätte konserttinne. Ei ole mitään syytä odottaa lippuvarausten kanssa. Uskomme että moni konsertti, kuten aikaisimpina vuosina, tulee loppuun myydyksi jo hyvissä ajoin ennen kuin kuulemme ensimmäiset Korpo Sea Jazz 2014 sävelet!

Hyvää ”talven” jatkoa
Bosse Mellberg
Puheenjohtaja

Talvitoimintaa

Korpo Jazz järjesti konsertin yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa 12 joulukuuta 2013. Konsertti oli osa Suomen Jazzliiton kiertueohjelmaa. Konsertin järjestäminen arki-iltana keskellä ihmisten joulukiireitä ja ”kauniimmat joululaulut” konserttien ympäröimänä voi olla uskaliasta. ”Tribute to Ella” houkutteli kuitenkin paikalle noin 70 innokasta Paraisten Kaupungintalolle. Aili Ikosen Ella Fitzgerald tulkinnat ja Mikko Pellisen sovitukset eivät jätä ketään kylmäksi ja ne jotka eivät olleet kuulleet orkesteria ja Ikosta aikaisemmin olivat silminnähden ihastuneita ja vaikuttuneita kuulemastaan. Konsertin jälkeen Aili signeerasi useita CD levyjä vinyyleistä puhumattakaan.

Korpo Sea Jazzilla oli jo toistamiseen ilo viihdyttää messuyleisöä Helsingin Venemessuilla. Seitsemänä messujen kymmenestä päivästä tarjolla oli jazzstandardeja ja lauantaipäivinä trioa vahvistivat nuoret lahjakkaat vokalistit. Tyylimme mukaisesti emme valinneet helpointa tietä vaan musiikista vastasi huippumuusikot. Tässä aakkosjärjestyksessä: Ville Herrala, Jaska Lukkarinen, Antti Lötjönen, Kaisa Mäensivu, Karin Mäkiranta, Riitta Paakki ja Selma Savolainen. Kävijöitä messuilla oli yli 60.000 joten toivomme että joku heistä löytää festivaalimme, ja kävi meitä kuuntelemassa moni vanha kehäkettukin. Olemme kiitollisia että saamme tehdä yhteistyötä Suomen Messut -yhtiön kanssa.